Hyvinvointi ja sosiaalisesti kestävä kehitys

Hyvinvointi on nousemassa yhteiskuntapolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi Suomessa. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä voidaan arvioida? Hyvinvointiin kuuluvat terveys, materiaalinen hyvinvointi ja elämänlaatu. Kestävä kasvu ja koheneva työllisyys ovat hallituksen tavoitteita. Kestävä kasvu on resurssitehokasta, vihreätä ja kilpailukykyistä. Kotimaisen tuotannon mitta eli bruttokansantuote (BKT) kuvaa maan taloudellista kokoa, palvelu- ja tavaratuotannon laajuutta ja taloudellista aktiviteettia, muttei ota huomioon ekologisia tai ihmisten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä tekijöitä. BKT per kapita kuvaa taas elintasoa keskimäärin, muttei hyvinvointia.

BKT on vanhentunut mittari, joka johtaa huonoihin päätöksiin (Joseph Stiglitz, 2009).

”Emme voi mitata tulevaisuuden haasteita menneen maailman mittareilla. ”

– Manuel Barroso

BKT on yliarvostettu hyvinvoinnin mittari1, sillä se ei kerro hyvinvoinnin lisääntymisestä tai sen jakautumisesta. Kulutuksen kasvu näkyy asumisen-, elintarvikkeiden ja terveyden suurimpina menoerinä. Kulutuksessa tulisi huomioida myös tavaroiden ja palveluksien laadun muutokset, terveyspalveluissa taas hoidon laatu, ei määrä.

Suuri tuotanto ja kulutus eivät lisää hyvinvointia, varsinkaan kun otetaan huomioon tuotannon ympäristövaikutukset ja tulonjako. Meidän tulee siirtyä tuotannon mittaamisesta ihmisen hyvinvoinnin laaja-alaiseen arviointiin. Suomen kaltaisessa maassa hyvinvointi onkin monimutkainen käsite. Meillä on jo suhteellisen korkea koulutus-, osaamis- ja tulotaso. Yhteiskunta on teknologisesti korkealle kehittynyt ja hyvinvoinnin taso on suhteellisesti korkea, joskin meillä on suuria vaihteluita eri ryhmien välillä. Suomen hyvinvointia ja sen kehittymistä ei voida mitata kulutuksen kasvulla. Materiaalinen tuotanto ja kulutus eivät kuvaa hyvinvointia. BKT on kapea mittari, sille tulee kehittää mittari, jossa yhdistyvät taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöulottuvuudet. Tarvitaan uusia käsitteitä hyvinvoinnille, joiden avulla voidaan luoda poliittisia välineitä, jotka tähtäävät hyvinvoinnin lisäämiseen ja sen tasaamiseen.

Pohjoismaissa puhutaan paljon hyvinvoinnista, mutta on vaikea määritellä, mitä se on ja miten sitä voidaan arvioida. Näin ollen meiltä puuttuvat myös politiikkavälineet, kun emme oikein tiedä, onko hyvinvoinnissa kysymys aineellisten resurssien vähäisyydestä, vai onko kysymyksessä elämän laadun kannalta olennaiset tekijät. Nämä asiat meidän tulisi avata ja lisätä keskustelua hyvinvoinnista ja mitä me sillä tarkoitamme.

Hyvinvointi Suomessa rakentuu pitkälti yksilöllisten kokemusten, yhteisöllisyyden ja erilaisten sosiaalisten tekijöiden varaan. Juuri nämä tekijät puuttuvat erilaisista hyvinvointia mittaavista indekseistä. Myös hyvinvointi koetaan eri tavalla elämän eri vaiheissa. Meidän pitäisikin kuvata hyvinvoinnin kehitystä koko ihmisen elinkaaren ajan sekä keskittyä kuhunkin elinvaiheen kannalta tärkeisiin tekijöihin. Puhummekin sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.

Sosiaalisesti kestävän kehityksen tavoitteena on edellytysten luomista hyvinvoinnille nykypäivänä ja tulevaisuudessa. Pyrkimyksenä on poistaa eriarvoisuus ihmisten väliltä, taata riittävä toimeentulo, asianmukainen terveydenhuolto, mahdollisuus koulutukseen sekä turvata perusoikeudet. Lisäksi se tarkoittaa hyvinvoinnin edellytysten siirtymistä sukupolvelta toiselle. Suomessa työttömyys ja syrjäytyminen ovat suurimpia haasteita.

Ensimmäiseksi tulee täyttää aineelliset edellytykset ja vasta niiden tultua tyydytetyiksi, voimme alkaa puhua elämän laatuun vaikuttavista tekijöistä. OECD:n hyvinvointikehikko on mielestäni kattava, joihin suomalainen hyvinvointikeskustelu voitaisiin luontevasti kiinnittää. Niissä on aineellinen ja aineeton osa.

Aineellisia edellytyksiä ovat tulot ja varallisuus, työ ja ansiot ja asuminen.

Elämän laatua voidaan arvioida seuravanlaisten asioiden kautta: työ, muu ajankäyttö, terveys, koulutus ja osaaminen, sosiaaliset suhteet, osallistaminen ja hallinto, ympäristön tila, kansalaisten turvallisuus, koettu hyvinvointi. (OECD Hyvinvointikehikko 2011)

THL määrittelee hieman kapeammin sosiaalisen kestävyyden edellytykset seuraavasti:

  1. Riittävä toimeentulo, hyvinvointipalveluiden ja turvallisuuden takaaminen
  2. Resurssien ja toimeentulon oikeudenmukainen jakautuminen ja oman elämän hallinta
  3. Yhteisöllisyys, ihmisten osallisuus päätöksentekoon, ja kiinnittyminen yhteiskuntaan

Kehitys on kestävää, jos nykyinen sukupolvi voi tyydyttää tarpeensa vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”

– Bruntlandin komissio 1987

Me emme voi tietää ihmisten erilaisia tarpeita. Ne ovat subjektiivisia riippuen ihmisen sosioekonomisesta asemasta, arvoista ja kokemuksista.

Tärkeintä on mielestäni sosiaalisesti kestävä kehitys, jossa ihmiset voivat kokea elämänsä merkityksellisenä. Hedän pitäisi saada kokea yhteisöllisyyttä, huolenpitoa ja voida toteuttaa itseään elämänkaaren eri vaiheissa itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla

1 Sitra selvityksiä 32

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s